RIA & THE HI-BINDERS – Heart And Soul
(Moondog Music MOONCD2203)
Ria Korhola on varmasti monelle tuttu, jos ei muuten niin ainakin Fat Chance -bändin aikaisempana solistina. Nyt hän on uuden bändinsä kanssa kantritunnelmissa. Myös yhtyeen muut soittajat ovat lukuisissa yhteyksissä ansioituneita: kitaristi Timo Kalijärvi (levyn julkaisun jälkeen tosin hänen paikkansa on kokoonpanossa ottanut Arttur ”AT” Teränen), basisti Lasse Sirkko, rumpali Jani Ahtiainen ja pedal-steelisti Jussi Huhtakangas. Palstatilan säästämiseksi en lähde listaa luettelemaan. Studiossa on pistäytynyt myös Hara Saanio soittamassa pianoa.
Olin kuullut aikaisemmin bändin debyyttisinglen Memory Mountain ja se kuulosti suorastaan luvattoman hyvältä. Kun ensikosketus oli todella vakuuttava, niin entä sitten jatko, olisiko luvassa vieläkin parempaa?
Vaikka lainamateriaalipohjalta mennään, on kolmasosa kappaleista kuitenkin Korholan omia. Kantri on pääosassa, mutta selkeitä yhtymäkohtia rockabillyyn ja rock’n’rolliin löytyy. Esimerkiksi Gonna Take A Walk on pedal-steelillä ryyditettyä 50-luvun rockia ja omaa tuotantoa oleva Nothing To Me puolestaan tiukka rockabillysävelmä – eli vaikkei kantrimusiikki olisikaan lempiharrastuksia, ei tämän levyn kanssa aika tule pitkäksi.
Omaa tuotantoa oleva nimiraita on reipas pelinavaus. Jos asiaa ei tietäisi, niin sen voisi luulla olevan joku vanha kantrikappale, niin autenttiselta se kuulostaa. Let’s Elope Baby on uskollinen Janis Martinin versiolle ja toimii moitteettomasti. Ehdoton suosikkini on Barbara Pittmanin tunnetuksi tekemä Everlasting Love, jonka ”murahdukset” tai mitä nimitystä niistä pitäisi käyttää, saavat aikaan kylmiä väreitä joka kerta.
Kun orkkiskappaleella aloitettiin, niin sellaiseen myös lopetetaan. Illan viimeinen hidas on balladiosastoa edustava One Heart To Give. Pitkäsoitto lunastaa viimeistään sen myötä kaikki lupaukset, jotka esikoissinkku jätti. Jottei tämä nyt kuitenkaan olisi pelkkää kehumista, niin myös moittimisen aihetta löytyy, sillä Saanion soittama piano on miksattu mielestäni turhan alas. Tästäkin huolimatta minusta tuntuu, että tässä on vuoden kotimainen kantrialbumi.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 2/2023)
